Nyt riittää.

Dukan Diet. Kaalisoppakuuri. Atkinson. Karppaus. Painonvartijat. Kohtuukäyttö. Syömättömyys. Nyt riittää.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Vaarallinen ilta

Jokin vaikutus tällä blogilaihduttamisella on, sillä ensimmäiset kaksi päivää ovat tuntuneet lastenleikiltä verrattuna aiempaan. Eilinen sujui ihan nappiin, tuloksena hyvään suuntaan heilahtanut vaa`an viisari aamulla. Tälle päivälle ei ollutkaan ohjelmaa kuten eiliselle, mikä teki jatkuvasta herkkujen ja ruoan vastustelusta paljon vaikeampaa. Jotakuinkin onnistuin, vai?

Aamiainen:
teetä
porkkanasämpylä

Lounas:
pieni annos kotiuunissa paistettuja ranskalaisia (kera pienen nokareen creme fraichea - mikä siinä on, että näiden rouvien pitää tunkea sitä ihan joka paikkaan??)

Iltapäivällä:
teetä kera pienenpienen palan kuivakakkua

Illallinen:
kolme tacoa, joissa salaattia, salsaa, kalkkunaa plus vihanneksia

Illan haaste:
mies tuli kotiin kahden sipsipussin ja DVD:n kanssa, joilla aikoo illan rellestää. Palkitsee kuulemma raskasta työrupeamaansa. Minun pitäisi siis istua vieressä sohvalla ja hillitä itseni? Vinkkejä? Omenoita paloiksi vai kynsinauhoja nyppimään? Koska metodini on kohtuullisuus, ajattelin mitata 50g:n annoksen itselleni (siis sipsejä, en kynsinauhoja) ja olla tyytyväinen kompromissiini. Luuseri?

1 kommentti:

  1. Ha. Luin juuri kirjoittamani eikä sitä kyllä laihdutusruokavalioksi kykene parhaalla tahdollakaan nimittämään. Tässä se ongelmani onkin, jumitun aina kohtuullisuuksiini ja "vieläihanvähän-tai-yksivielä" -mantroihin. Viitisen kilon laihduttaminen on ilmeisesti liian vähän sen tosissaan ottamiselle?

    VastaaPoista