Nyt riittää.

Dukan Diet. Kaalisoppakuuri. Atkinson. Karppaus. Painonvartijat. Kohtuukäyttö. Syömättömyys. Nyt riittää.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Ei ole todellista!

Mitä tämä keski-ikäistyvä, jollei jo keski-ikäinen, akka on oppinut muutamassa vuodessa? Ei mitään!Täällä sitä taas ollaan, lihoneena, paksuna, pullukkana, pahempana kuin koskaan. (Tai ainakaan niitä ei haluta muistella) Painoa on nyt viisi kiloa enemmän kuin parhaimmillaan pari vuotta (!!) sitten.

Rouva X on onnistunut suitsait laihduttamaan yli kymmenen kiloa (jo viime vuonna) ja näyttää hoikkaakin hoikemmalta ja terveeltä. Ei tarvitse tällaisia typeriä, itsekeskeisiä bloggailuja vuotamaan aivotuksiaan, jotka kiertävät vuosi toisensa jälkeen samaa, junnaavaa kehää.

Mutta ei kai auta kuin jatkaa taistelua. Tavoitteena on 61.9 kg ja pysyminen siinä! Ja urheilun ottaminen elämäntavaksi.

Tänään syötyä:

Aamiainen:
croissant tuorejuustolla ja viikunahillolla, ha!

Lounas (tulossa):
Ällöttävä nuudelisoppa

Illalla:
Hmm.. perheelle olen luvannut leipoa pannukakkua, entäpä jos kyytipojaksi riisipuuroa? Pannukakkua saan ottan kantti kertaa kantti -palan.

Huomenna Barcelonaan, jonne lähtee mukanani juoksukamat. Luvattu on.