Nyt riittää.

Dukan Diet. Kaalisoppakuuri. Atkinson. Karppaus. Painonvartijat. Kohtuukäyttö. Syömättömyys. Nyt riittää.

torstai 13. lokakuuta 2011

!!!!!!!

Mikään ei voisi pilata tätä päivää, kun paino on viimein lähtenyt alaspäin! Ja vielä punnituspäivän kunniaksi. Keittelin itselleni Rouva X:n vinkistä tuota heinäteetä eilen illalla, mutta kykenin juomaan ainoastaan puoli kupillista. Aivan hirveää. Mutta ehkä sekin auttoi?? Illalla söin enää pienen annoksen fettucinea päivällä tehdyllä tonnikalamössölläni ja kävin reilun tunnin reippaalla kävelyllä, muuten aivan ihanassa syyssäässä. Syksyn raikkaudessa kävelee mielellään jopa tällainen sohvaperuna.

Tänään olen aamulla syönyt sämpylän ja jogurtia luumuilla plus teetä. Iltapäivällä pitäisi keksiä jotakin lounasta, ilmeisesti leipäpitoista. Ilalliseksi on taas fettucinea, tällä kertaa kanterellikastikkeella. En ole muuten tuijotellut rasva- tai hiilaripitoisuuksia pahemmin, enkä edes muista, milloin olisin illalla syönyt karppauslinjalla. Silti paino on alaspäin. Ehkä se vanha totuus, että syö vähemmän kuin kuluttaa ja jättää turhat herkut pois vaan yksinkertaisesti riittää.

Mitähän Rouva X:lle kuuluu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti