Nyt riittää.

Dukan Diet. Kaalisoppakuuri. Atkinson. Karppaus. Painonvartijat. Kohtuukäyttö. Syömättömyys. Nyt riittää.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Jumitusketutus

Rouva X se vaan suksii ohi ja laihduttaa onnistuneesti. Tämän rouvan laihdutus on jumittunut edelleen tänäänkin tuohon lukemaan 63.2 kg (itse asiassa tänään vielä päälle +100g!) ja voi kiesus, kun ottaa päähän. Motivaatio alkaa laskea, kieltäytyä pitäisi vielä enemmän ja ilmeisesti NÄHDÄ nälkää. Minä vaan toistaiseksi tunnen sen iltaisin tyhjänä kurnivassa vatsassani.

Eilisiltana tulin kotiin vasta hieman ennen kymmentä ja kun oli siihen asti touhunnut aktiivisesti koko päivän, ei nälkä tuolloinkaan pahemmin vaivannut. Eilen tuli syötyä tavanomainen leipäaamiainen, lounaaksi kalapuikkoja, perunoita ja sitä liian valkosipulista tzatzikia. Tämän jälkeen pistelin enää hedelmiä ja ennen nukkumaanmenoa kaksi palaa Linkosuon (ihanaa) Varrasleipää ja pienen annoksen luonnonjogurttia vadelmilla. Eikö ollut aika kilttiä? Yksi ainoa herkkupala oli pienenpieni keksi päivällä teen kanssa. Mutta ilmeisesti tässä painossa pitäisi alkaa vielä vähentämään. Mistä?

Tähän mennessä tänään:

Aamiainen:
teetä, Varrasleipää, luonnonjogurttia, jossa rkl mysliä ja kolme kuivattua luumua (ummetusvaivaa liittyen laihdutukseen..)

Lounas:
näkkäriä plus taas tuota Varrasleipää, päällä itse tehtyä tonnikala-kevätsipuli-tuorejuustotahnaa, light kokista, mandariini

Tästä eteenpäin? Puoli kiloa suklaata, tölkki jätskiä, kaks pussia sipsiä, dippikastiketta, illalliseksi pastaa kermaisella kastikkeella.

Noeivaineskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti