Nyt riittää.

Dukan Diet. Kaalisoppakuuri. Atkinson. Karppaus. Painonvartijat. Kohtuukäyttö. Syömättömyys. Nyt riittää.

torstai 2. helmikuuta 2012

Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii..

Jos laskin oikein, olen onnistunut ylläpitämään ainakin kolmetoista vuotta perinnettä, jonka katkeamista ei näytä mikään uhkaavan.

Vuosi nimittäin aloitetaan laihdutuslupauksella. Eihän se olisi vuosi eikä lupaus minkäänlainen ilman tätä kultaista sanaparia. Sanapariksi se jäänee tänäkin vuonna, perinteitä vaalien.

Paino pysytteli tasan jouluaattoon asti ihan mukavissa 62 kilon lukemissa. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Yksi arvaamaton kommentti, pieni huolettomasti todettu lausahdus, joka heitti minut taivaaseen ja takaisin ja lopulta ojasta allikkoon. "Sinähän olet todella (vai oliko se sittenkin ilman tuota painotusta..?) hoikassa kunnossa." Kiitoskiitoskiitos, voinko heti tässä ja nyt hypätä kaulaasi ja antaa pusun!??! En, joten otanpa palan joulun kunniaksi leipomaani Sacher-torttua. Ja toisenkin. Sitten oli vielä se lahjaksi tilaamani Lindtin suklaajoulupukki..

Ja sinne häipyi kohtuupainoni, sukulaisen jouluaattona tarjoamaan lausahdukseen, joka vei mieron tielle eikä vielä helmikuussakaan takaisin..

Paino on tällä hetkellä 64.2 kg. Ja taas laihdutetaan. Kuinkas muuten.